Lapsityö

Päiväkerhotyö 

Päiväkerhoihin ovat tervetulleita 4 - 5-vuotiaat lapset. Kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa ja kerhossa vietetään kolme tuntia kerrallaan. Toiminnan lähtökohtana on lapsi ja lapsen tukeminen - kristillinen kasvatus tärkeimpänä osana. Leikkiminen on osa päiväkerhotyötä, koska siinä lapsi oppii ryhmässä huomioimaan toisia.

 

Kerhon ohjelmaan kuuluvat olennaisena osana askartelun, laulun, leikin ja satutuokioiden lisäksi hartaudet ja kristilliset arvot. 

Perhekerhotyö

Perhekerho kokoontuu kerran viikossa seurakuntakeskuksessa. Vuonna 2016 ja 2017 kokoonnutaan keskiviikkoisin klo 10 - 12. Aikuisilla on tuolloin mahdollista keskustella toisten aikuisten kanssa, tarvittaessa järjestetään ohjelmaakin. Lapset voivat leikkiä ja tutustua toisiinsa ja saada siten uusia kavereita. Ohjelma koostuu hartaushetkestä, askartelusta, laulusta sekä kahvi- ja mehutarjoilusta. 

Varhaisnuorten toimintakerho
Kokoontuu tiistaisin klo 17 makasiinissa.
 

Jos haluat lisätietoja, soita Siv Peltoniemi 040 750 4068