Rippikoulutyö
rippikoulu.jpg Rippikoulut kestävät piispainkokouksen edellyttämät vähintään 83 tuntia.
Erityistapauksessa yksityisrippikoulunkin käyminen on mahdollista, tuolloin se suunnitellaan yhdessä kuten kirkkolain ohjeet edellyttävät. Muutoin rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta.

Rippikoulu aloitetaan tuomiosunnuntaina pidettävällä
opetusjumalanpalveluksella ja sen jälkeisellä tutustumisjaksolla, jonka aikana järjestetään monia tapahtumia. Ensimmäinen leiriosio on talvella järjestettävä viikonlopun pituinen leiri. Heinä-elokuussa järjestetään leiri siten, että
konfirmaatio on viikkoa ennen koulun alkua. Rippikoulu oikeuttaa toimimaan kummina, hätäkasteen suorittamiseen, seurakunnan luottamushenkilönä toimimiseen sekä kirkolliseen avioliittoon seurakunnan jäsenillä. Myös muut kuin seurakunnan jäsenet voivat käydä rippikoulun, jolloin heidät kastetaan tuon kastekoulun yhteydessä.
Rippikoulu kutsuu nuoria pohtimaan elämää kristittynä, miettimään elämän merkitystä ja sen tarkoitusta. Ennenkaikkea rippikoulu haluaa rohkaista ihmisiä armollisen Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen. Se on elämämme kallein asia.